villepaivansalo

Arvoliberalismi, poliittinen liberalismi ja aito moniarvoisuus

Yhteisten asioiden hoitaminen (politiikka) ei voi olla oikeutetusti loputtoman moniarvoista, vaan kohtuuttomille käsityksille on asetattava rajansa. Samalla tarvitaan kuitenkin valmiutta ymmärtää hyvinkin monenlaisia arvomaailmoja taustakatsomuksineen. Mitä vaikeampi kysymys on kohdattavana (kuten tasa-arvoinen avioliittolaki), sitä tärkeämpää olisi pitää kiinni näistä molemmista pyrkimyksistä.

 

Professori Kaisa Herne loi äskettäin (HS 5.11.) sinänsä ansiokkaan katsauksen yhdysvaltalaisen yhteiskuntafilosofin John Rawlsin (1921–2001) ajatteluun. Herne ei kuitenkaan maininnut kirjoituksessaan Rawlsin myöhemmän kauden kenties keskeisintä käsite-erottelua, nimittäin erottelua laaja-alaisen liberalismin (tai arvoliberalismin) ja poliittisen liberalismin välillä. Samalla hänen lähestymistapansa tarjosi niukasti eväitä aidon moniarvoisuuden kohtaamiseen ymmärtävän vuoropuhelun hengessä.

Erityisesti Political Liberalism (1993) -kirjassaan Rawls totesi painokkaasti, että hänen aiempi yrityksensä soveltaa tasa-arvon käsitettä yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuskeskusteluun oli liian suoraviivainen. Moniarvoisessa yhteiskunnassa olisi kohtuutonta odottaa, että kaikki kansalaiset sitoutuisivat arvoliberalismiin varsinkaan täysin uskonnottomana oppina.

Sen sijaan on Rawlsin mukaan tunnustettava, että moniarvoisessa yhteiskunnassa tulee aina vaikuttamaan sekä uskonnollisia että ei-uskonnollisia katsomuksia eivätkä kaikki näistä kummistakaan ole arvoliberaaleja. Herne tuo kyllä oikein esiin, että Rawlsin mukaan yhteisen päätöksenteon tulisi perustua julkisiin eikä uskonnollisiin arvoihin. Julkisia arvoja ei tule Rawlsin mukaan kuitenkaan samastaa arvoliberaaleihin tai uskonnottomiin arvoihin, vaan niitä määritettäessä on pyrittävä laajaan yhteiseen hyväksyttävyyteen niin uskonnollisten kuin ei-uskonnollistenkin kohtuullisen järkevien (reasonable) katsomusten kesken.

Itse olen argumentoinut eri yhteyksissä jo lisensiaatintutkimuksestani (2004) lähtien, että rawlsilaista lähestymistapaa on täydennettävä pyrkimyksillä ymmärtää myös toisenlaisia arvoarvostelmia taustakatsomuksineen.

 

Rawlsilainen ajattelutapa on sopinut luterilaiseen perinteeseen pääasiassa hyvin. Luterilaisittain katsoen kirkon asia on ennen kaikkea julistaa evankeliumia ja maallisten ruhtinaiden on puolestaan määrä hallita oikeudenmukaisesti ja yhteistä hyvää palvellen. Evankeliumin julistamiseen ei tarvita pakkovaltaa, mutta oikeudenmukaiseen hallitsemiseen valitettavasti kyllä. Evankeliumi ei silti ole turhaa maallisestakaan näkökulmasta. Sen vaikutuksesta kansa voi vapautua elämään rakkaudellisesti ja oikeudenmukaisesti, parhaimmillaan jopa ilman ulkoista pakkoa.

Kommentoidessaan Herneen kirjoitusta dosentti Kalervo Salo totesi (HS Mielipide 7.11.), että ”jokaisella kansanedustajalla on omasta arvopohjastaan nousevia näkemyksiä”. Näin varmasti on, ja aidosti moniarvoisessa yhteiskunnassa siinä ei tulisi olla mitään erityisen huolestuttavaa. Huolestuttavaa sen sijaan nähdäkseni on, jos minkä tahansa uskonnon tai ideologian kannattajat pyrkivät tekemään omasta kokonaisnäkemyksestään ainoan koko keskustelua määrittävän lähestymistavan yhteisiin arvokysymyksiin.

 

Kysymys tasa-arvoisesta tai sukupuolineutraalista avioliittolaista ei liity erityisesti evankeliumiin, vaan se on lähinnä maallisen oikeudenmukaisuuden ja hyvän kysymys. Silti se on edelleen osin arvokysymys. Ehkä kaikkein selvimmin näin on adoptio-oikeuden kohdalla: ei voitane pitää kohtuuttomana käsitystä, että adoptiolapsilla olisi perheessään mieluiten sekä äiti että isä.

Aidosti moniarvoisessa yhteiskunnassa avioliittoa, tasa-arvoa, adoptio-oikeutta ja vaikkapa moniavioisuutta koskevaa keskustelua ei ole syytä rajata lähtökohtaisesti vain arvoliberaaliksi tai uskonnottomaksi keskusteluksi. Juuri luterilaisista lähtökohdista käsin avioliittoon liittyvät kysymykset tosin saisivatkin olla lähinnä maallisia kysymyksiä. Tästä traditiosta löytyy lisäksi edellytyksiä varsin arvoliberaaliin lähestymistapaan ainakin useimpiin muihin uskontoihin verrattuna.

En kuitenkaan lyö tässä lukkoon omaa kantaani mihinkään tähän asti esitettyyn malliin tasa-arvoisesta avioliitosta moniarvoisessa yhteiskunnassa. Odotan sekä tasa-arvoa että moniarvoisuutta vielä paremmin huomioivien mallien kehittelyä. Uskon niitä löytyvän, jos niiden etsinnässä pyritään sekä kohtuulliseen oikeudenmukaisuuteen että aitoon vuoropuheluun.

Ville Päivänsalo

 

PS. Aioin tarjota tätä kirjoitusta Hesariin (hieman lyhyempänä versiona), mutta päädyin aikataulusyistä blogijulkaisemiseen. Olen ehdolla seurakuntavaaleissa Kirkkonummella, ja näin ehdin saada lähestymistapani julki ajoissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

"En kuitenkaan lyö tässä lukkoon omaa kantaani mihinkään tähän asti esitettyyn malliin tasa-arvoisesta avioliitosta moniarvoisessa yhteiskunnassa. Odotan sekä tasa-arvoa että moniarvoisuutta vielä paremmin huomioivien mallien kehittelyä."

Mitä ne tasa-arvoa ja moniarvoisuutta vielä paremmin huomioivat mallit kirjoittajan mielestä voisivat olla? Nykyinen malli tasa-arvoisesta avioliitosta moniarvoisessa yhteiskunnassa ei siis anna edellytyksiä kannanotolle. Odotat parempaa. Asiansa voisi esittää vähemmän kierrellen.

Käyttäjän villepaivansalo kuva
Ville Päivänsalo

Markku, tarkoitus ei ollut kierrellä mitään. Tämän kirjoituksen fokus oli kuitenkin argumentointitavoissa eikä lakien, lakiesitysten tai niihin liittyvien teologisten näkökohtien yksityiskohdissa.

Jos argumentointitavat ovat kohdallaan riittävän laajasti, voi vaikkapa parin vuoden työskentely uuden eduskunnan poliitikkojen sekä kirkon ja muiden uskonnollisten liikkeiden edustajien kesken johtaa hyviin tuloksiin. Ja jos itse olen tässä työssä jotenkin mukana, olen tosiaan siinä mieluiten mukana ilman yksityiskohtaisia sisällöllisiä etukäteissitoumuksia. Tämän toin siis ilmi.

Toimituksen poiminnat