villepaivansalo

Turvallisuusvajeesta herätys oikeudenmukaisuusyhteistyöhön

  • Kaksi kuviota puolustusmenoista (The Wall Street Journal, 26.3.2014)
    Kaksi kuviota puolustusmenoista (The Wall Street Journal, 26.3.2014)

Ukrainan tapahtumat ovat johtaneet länsimaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun uuteen vaiheeseen. Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan monet Euroopan maat ryhtyvätkin kohentamaan puolustustaan lähivuosina. Tarve kalliisiin puolustusmateriaalihankintoihin tulee tosin sikäli mahdollisimman pahaan aikaan, että julkisen talouden budjettien tasapainottaminen on lähes kaikissa länsimaissa kiireellinen haaste.

Monessa länsimaassa piisaa silti runsaasti yksityistä vaurautta. Yksityisten suuromistajien olisikin nyt herättävä muuttuneen turvallisuustilanteen johdosta uuden tason yhteistyöhön demokraattisten valtioiden pelastamiseksi velkaloukuistaan.

Nato-maiden puolustusbudjetit ovat kääntyneet viime vuosina laskuun. Venäjän puolustusmenot ovat sen sijaan olleet reippaassa kasvussa vuosituhannen vaihteesta lähtien. (WST)

Absoluuttisesti ottaen Yhdysvaltain puolustusbudjetti oli viime vuonna edelleen ylivoimaisesti suurin ($640 mrd). Seuraavina tulivat Kiina ($188 mrd) ja Venäjä ($88 mrd). (The Guardian; HS) Euroopan maissa vaihtelu on melko suurta. Maaliskuun lopulla Nato ja EU näkivät kuitenkin Venäjän toiminnan Ukrainassa herätyksenä (wake-up call) puolustuskulujensa tarkistamiseen: tavoite oli lähinnä pysäyttää niiden leikkaaminen. (The New York Times)

Suomessa puolustusbudjetin osuus bruttokansantuotteesta (1,36%) oli vuonna 2013 laskusuunnassa. Vuoden 2014 puolustusbudjettiin sisältyy Puolustusministeriön mukaan ”merkittäviä hallitusohjelmaan perustuvia menosäästöjä, jotka [...] perustuvat aiemmin tehtyihin päätöksiin. Niiden yhteismäärä on vuonna 2014 kehyksen piiriin kuuluvien menojen osalta 65 milj. euroa suurempi kuin vuonna 2013.”

Miten sitten niukkuuden ja turvallisuusvajeen yhtälöä voisi lähteä avamaan?

Ensinnäkin tarvitaan uudenlainen yhteistyön henki yksityisen ja julkisen sektorin välille. Julkisen sektorin velkaantuessa omistuksen painopiste on siirtynyt länsimaissa yksityiselle vauraalle luokalle. Osa tästä väestä, Bill Gatesista alkaen, on jo alkanut paikata valtion tehtäviä hyväntekeväisyyden kautta. Nyt vastuuntuntoisten hyväosaisten on kuitenkin lähdettävä aivan uuden tason yhteistyöhön valtioiden budjettivajeiden tasapainottamiseksi. Pakkovallan välineiden tulee nimittäin edelleen olla demokraattisten valtioiden hallussa – ei hyväntekijöiden eikä suinkaan oligarkien, kauppakomppanioiden, mafioiden eikä epämääräisten aktivistiryhmien (”vihreiden miesten”).

Eikä pienituloisten lapsilisistä säästämällä paljon puolustuskalustoa hankita.

Toiseksi erityisesti G7-maiden on oltava asiassa hereillä. Esimerkiksi Haagin julistuksessa (24.3.2014) ne ovat jo selvästi tuominneet Venäjän toimet Ukrainassa ja lisäpakotteita on odotettavissa (G8 Information Centre). Siten kytkös turvallisuus- ja talouspolitiikan välillä on tällä tasolla jo tehty. Brysselin huippukokouksessa 4.-5.6.2014 (ilman Venäjää) G7-maiden pitäisi kuitenkin saavattaa aivan uusi yhteistyön taso – länsimaiden superrikkaiden tuella – julkisen talouden kohentamiseksi esimerkiksi verokilpailua hillitsemällä ja veroparatiisien toimintaa rajoittamalla.

Kun tahtotila on kohdallaan, keinot löytyvät. Merkittävää edistystä voi olla saavutettavissa nyt, kun yksityisen talouden suurpelaajat joutuvat näkemään, että julkiset taloudet on välttämättä autettava jaloilleen muiden perusteiden lisäksi turvallisuuspoliittisista syistä.

Suomen tuskin kannattaa hakea Natoon nyt, eikä myöskään kallis varustautuminen velaksi ole kestävä tie. Suomi voi kuitenkin olla aktiivisesti vaikuttamassa laajasti heränneen kriisitietoisuuden järkeväksi kanavoimiseksi. Länsimainen aatemaailma voi liikahtaa ratkaisevasti demokraattisia valtioita tukevaan suuntaan (vrt. esim. Niall Ferguson länsimaisten instituutioiden rapistumisesta). Raadollista tässä on, että ratkaiseva nytkähdys uudelle ajattelutavalle voi tulla vääjäämättömästä tarpeesta kääntää puolustusbudjetit vähäksi aikaa kasvuun.

Samalla me länsimaalaiset voimme jälleen oppia näkemään yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden turvallisuusarvon laajemmin kuin vuosikymmeniin. Puolustusmateriaaliin on turha luottaa määräänsä enempää – turvallisuus lähtee arvoista ja keskinäisestä luottamuksesta. Jos sen sijaan mikä tahansa kansakunnan osa kokee jääneensä oikeuksiensa mukaisesta yhteisestä hyvästä osattomaksi, voi se olla altis propagandalle ja kenties horjuttaa turvallisuutta ilman ulkoisia yllykkeitäkin.

Nyt siis keskeisillä länsimaisilla poliittisilla ja taloudellisilla vallanpitäjillä on kuitenkin eräänlainen etsikkoaikansa löytää vankka oikeudenmukaisuusyhteistyön tie turvallisuusvajeen havahduttamina.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat